Taapero ei halua päiväunille. Sen kuulevat naapuritkin. Istun sängyn laidalla ja paijaan karjuvan ipanan selkää.
Samaan aikaan kollega pohtii korvanappien kautta sitä, että avokonttorimme on kyllä todella rauhaton keskittyneeseen työskentelyyn.
Nämä kotityöviikot ovat kyllä nostaneet itsellä päälimmäiseksi tunteen siitä, että on oikeasti hyvä ettei työtä ja perhettä sekoiteta sitä normaaliaikaa enempää. Nämä kaksi elämän peruselementtiä tukevat parhaimmillaan toisiaan tuoden energiaa ja iloa toinen toisilleen. Mutta näinä erityisaikoina sekoittuminen on pakon sanelemista syistä nyt mennyt hieman liian pitkälle, ja siitä maksamme me kouluikäisten ja päiväkotilaisten vanhemmat. On aikamoista koittaa aloittaa uudessa työpaikassa ja perehtyä kaikkeen uuteen etänä, samalla kun hoitaa kahden alakouluikäisen etäkoulun sujumisen, päiväkotitaaperon virikkeellisen arjen rullaamisen ja tekee parhaansa noiden koululaisten etäharrastamisenkin muistamisen kanssa.
Oi sitä hetkeä, kun saa taas vaan lähettää jälkikasvunsa osaavampien ammattilaisten opetettavaksi ja voi itse keskittyä olemaan vain äiti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti